Sivut

maanantai 19. syyskuuta 2011

Hyvää matkaa Kassu-rakas! :'(









 

Puolukkamaan Aadolf "Kassu"
12.11.2006-17.9.2011

Kassu lopetettiin lauantaina 17.9. iltapäivällä. Kassun piti mennä uuteen kotiin viikonlopun aikana mutta äkkinäisien muutoksien myötä Kassun pää ei enää kestänyt. 

Pellon pentunäyttely 10.9

Lauantaina 10.9 oli Pellossa pentunäyttely. Tähti osallistui ensimmäistä kertaa kehään ja sijoittui mallikkaasti ollen ROP-Pentu ja vielä ryhmässäkin 6 parhaan joukkoon.


Tähden arvostelu:

6kk. Viehättävä kokonaisuus, hyvät mittasuhteet, pää ja ilme. Hyvät korvat, kaulanpituus, eturinta ja runko. Vankka raajaluusto, hyvät käpälät. Tasapainoisesti kulmautunut, hyvä pentuturkki ja häntä. Liikkuu ahtaasti takaa, hyvin edestä. Tasapainoinen sivuista. Miellyttävä luonne. Esiintyy hyvin.



seuraava näyttely onkin Jyväskylässä oleva syyserkkari, mihin Tähti osallistuu pentuihin ja Hilla valioihin. Mukaan lähtee myös Minna ja Nuu (Kellokas Ninnamuorra) sekä Salla ja Cáhpe (Taikarummun Diivan Kertomus). Meillä on varattuna huone Rantasipi Laajavuoresta.