Sivut

maanantai 26. marraskuuta 2012

Match Show Roissa

Kävimme Rovaniemellä mätsärissä Hillan, Napin , Kodan (Jewel Eyes Charming Prince) ja Pipsan (Åsmous Fanny) kanssa. Hilla osallistui Inan kanssa Junior Handleriin tuloksena JH1 ja BIS 1! Hilla ilmotettiin isoihin aikuisiin tuloksena SIN 1, ei sijoitusta BIS-kehässä. Nappi osallistui pentuihin saaden punaisen nauhan ja ollen PUN 3. Koda PUN4 ja Pipsa SIN-.

Nappi PUN3

Ina ja Hilla BIS-JH1

tiistai 13. marraskuuta 2012

Sjoki ja Jkylä.

Kävimme Seinäjoen KV näyttelyssä lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Kehään olin ilmoittanut pelkästään Hillan, valioluokkaan. Matkustimme sinne junalla ja yön olimme Noora ja Mikaelin luona.
Hilla oli kehässä puolenpäivän jälkeen tuloksena ERI 4 SA tuomarina toimi lappalaisia kasvattava Eija Lehtimäki (knl Orso-Farm). Illalla myöhään lähdimme junan voimin kohti pohjoista.

Viime viikonloppuna olimme Jyväskylässä KV näyttelyssä. Mukana oli Hilla ja kääpiöbullterrieri Kiila sekä Jutta, Jarno ja Janne. Vietimme viikonlopun mökkeilyn merkeissä ja päivällä kävimme näyttelyssä. Kiila oli lauantaina kehässä. Sai tulokseksi HYLätyn, kulmahampaan takia.
Hillan vuoro oli sunnuntaina. Olimme kehässä jälleen puolenpäivän jälkeen.. Tällä kertaa saimme sen mitä lähdimme hakemaan eli Hilla oli valioluokan ykkönen ja voitti nartut. Se sai Cacibin ja oli lopulta VSP. Tuomarina oli Reino Korpela. Arvostelusta ei valitettavasti saa mitään selvää... ://


ROP Ruskahalla Drufus ja VSP Hilla (c) Jutta Tiensuu

Myös Saaga (Lec. Hillannuppu), Hillan tyttö oli viimeistä kertaa pentuluokassa tuloksenaan hienosti  PEK 1 KP ROP-PEN.
Saaga palkintoineen (c) Johanna Heinonen
Seuraava näyttely on Helsingin Messukeskuksessa mihin on ilmotettu Hilla ja Saaga. Siihen on hyvä päättää tämä vuosi. Myös ensi vuodelle on jo suunnitelmia...astutusjuttuja sekä Napin näyttelyt.