Sivut

torstai 21. marraskuuta 2013

Jyväskylässä leivottiin VALIO

Jyväskylän reissu alotettiin pe iltana 12 aikaan minun äidin luota, Raanujärveltä. Ajettiin Rovaniemen kautta hakemaan Jutta ja Justus-walesi. Ajoimme yön, olimme Jyväskylässä aamulla puoli yhdeksän. Kehänlaidalle pääsimme 9.40. Kehät alkoivat klo 10. Onneksemme kessu-kehässä oli uroksia 18, ei tullut kiirettä. Jännitin!

Nappi oli nuortenluokassa ensimmäisenä arvosteltavana. Esiintyikin oikein mallikkaasti, lukuun ottamatta ettei näyttänyt hampaita, näytin itse tuomarin pyynnöstä. Kenties se vaikutti tulokseen, mutta ei haittaa olen onnellinen ja ylpeä. Nappi sai ERIn. Kilpailuluokassa oli Fauna-sisko ja Ikurin Ad astra. Fauna oli luokan 1. ,  I.Ad Astra 2 ja Nappi 3.


Ylhäällä Nappi ja Fauna, alakuvassa Nappi arvotelussa.

Napin arvostelu:
17kk. Oikeanlainen ilme/maski. Oikeanlainen purenta. Hyvä etuosan muoto. Hyvä ylälinja. Hyvä turkki. Oikenlainen hännänkiinnitys, Hyvät kulmat. -Sarah Burns

Tähti, jolla ei ollut odotuksia, tuli valioksi! Nartuista osan arvosteli Leni Finne ja osan Teuvo Kangas. Leni Finne arvosteli myös urokset. Tähti esiintyi avoimessaluokassa tuloksena ERI 1 ja SA. PN-luokassa sijoittui PN-2 kera SERTin, jonka myötä on nyt FI MVA ja sai myös VA-CACIBin.


Tähti, Lec. Kanttarelli, Miskajasmin Ruustinna

 Tähden arvostelu:
Musta merkein, keskikokoa hieman kookkaampi, mittasuhteiltaan oikea narttu, jolla hyvä pää ja korvat. Oikea runko ja raajat. Hyvä häntä. Normaali luonne ja liike. -Teuvo Kangas

Valiokuvia ei saatu, kun yllättäen puhelimesta loppui akku.

Lahti KV

Kävästiin Lahdessa. Mukana oli koirista Nappi ja Tähti. Tuloset olivat seuraavat:



Nappi NUO EH



Tähti AVO ERI 1

Samalla tavattiin kaveria, joka on aikaisemmin muuttanut Torniosta Lahteen. Reissu oli oikein mukava. 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Banneri

Sain vihdoin bannerin blogiin ja vielä omin kätösin tehty. 

Kiitokset siitä kuulu Pink Bubble-blogille, jonne oli kirjoitettu selvät ohjeet niin että maalaisihminenkin ymmärsi! :)

Pink Bubble

lauantai 12. lokakuuta 2013

Erkkari viikonloppu

Viime viikonloppuna kävimme näyttelyssä Ylitorniolla ja Oulussa.
Lauantaina aamulla lähdettiin ensin Ylitorniolle mätsäriin Napin kanssa. Minna tuli toisella autolla Tähden ja Bilken kanssa. Ida tuli Torniosta Kodan kanssa. Kaikki koirat esiintyi isoissa aikusissa tuloksin: Tähti SIN 1 BIS2 Minnan kanssa, Bilke PUN 1 BIS 1 Kristan kanssa, Nappi PUN4 minun kanssa ja Koda SIN3 Idan kans. Tuomarina  toimi Irma Ojala.
Kehien jälkeen jatkettiin matka Original Sokos Hotel Arinaan Ouluun, missä oli sunnuntaina Lappalaiskoirien erikoisnäyttely. Illalla kävimme syömässä hotellin alakerrassa olevassa ravintolassa, Fransmannissa.
Erikoisnäyttely pidettiin Nallikarissa, Oulun leirintäalueella. Tähti esiintyi avoimessaluokassa Esko Nummijärven kehässä hienosti AVO ERI1 SA. PN-luokassa ei tullut sijoitusta. Hillan tyttö Saaga (Lec. Hillanuppu) oli NUO ERI 2 SA "PN5" VA-SERT.
Lecibsin kasvattajaluokassa esiintyi Lec. Macce (VET ERI 1 SA PU 2 ROP-VET BIS1-VET), Lec. Hillanuppu, Lec. Tero (NUO ERI 1 SA PU 1 SERT VSP), Lec. Hetkinen.
Lecibsin 1.KP ROP.KASV ja BIS1-KASV
Lec.Hetkinen, Lec.Tero, Lec. Hillanuppu, Lec. Macce

maanantai 30. syyskuuta 2013

mätsäreissä Kemissä 29.9

Kävin Napin ja Tähden kanssa mätsärissä Kemissä eilen. Kivasti meni. Tähti sai sinisen nauhan ja voitti Isot sinisen saaneet aikuiset ja tuli BIS-kehässä 7. Nappi sai punasen nauhan ja sijoittuin aikuisten 3.

Tässä kuvat koirista, kuvat on ottanut Minttu Merivirta!

Tähti

Nappi 

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tähti Torniossa.

Tähti kävi Tornion KV näyttelyssä Kurt Nilssonin kehässä tuloksena AVO EH 4.


 Kuvat (c) Laura Posti


Arvostelu suomennettuna:
Erinomainen pää ja ilme. Erinomainen kaula. Hyvät mittasuhteet. Rintaosa voisi olla paremmin kehittynyt. Hyvät kulmaukset. Erinomainen raajaluusto. Liikkuu kapeasti edestä ja ahtaasti takaa. Ei parhaassa turkissa.

 Annen Saana (Lecibsin Suhina), Hillan siskopuoli oli AVO ERI 1 SA PN 4 VA-SERT. Viimeisen metsästys jatkuu, kuten Tähdelläkin.
Lecibsin Suhina "Saana" (c) Laura Posti

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Mikkeli KR

Saaga kävi Mikkelin KR näyttelyssä 6.7. tuloksena hienosti ERI 1 SA PN 1 SERT VSP! Tuomarina Esko Nummijärvi, joka myöskin oli kehunut vielä kehän jälkeenkin Saagaa.

Saaga Mikkelissä (c) Johanna Heinonen
Arvostelu:
Rotutyyppi erinomainen, upea ryhtinen, kookas, hyvin kaunis narttu. Erittäin kaunis pää ja korvat. Hyvä selkä ja häntä. Hyvät rinta ja raajat. Upea turkki. Esiintyy, liikkuu ja esitetään hyvin.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Saaga Heinävedellä

Saaga kävi Heinäveden ryhmänäyttelyssä, tuloksena ERI 1 SA PN 1 SERT VSP, tuomarina Paavo Mattila.
ROP oli Lecibsin Tero.

Saaga (c) Juuli Tarvainen
Arvostelu: 
Erinomainen narttu, erittäin hyvä pää. Kaunis ilme ja korvat. Hyvä kaula, erinomainen runko, hyvä ylälinja, erittäin hyvät raajat, kaunis turkki ja häntä, liikkuu sivusta erittäin hyvin. Lievästi ahtautta takaliikkeissä, miellyttävä käytös.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Pitkääkin pitempi postaus...

Täytyy oikein kalenteri ottaa esille että ei vain mikään unohdu kirjottaa. Taas kun on aikaa kuukauden verran. Ainakin Hillan Liettuan reissu, Saagan Kuopion näyttely, Rovaniemen mätsäri, Milanin näyttelyt Drammenissa, Napin synttärit, Kemin ryhmänäyttely, Saagan Kotkan näyttely, Juhannusnäyttely.

-Hilla kävi Liettuan Moletaissa yhdessä Minna-Marin ja Tikon kanssa. Bussilla matkustaen. Hilla esiintyi molempina päivinä valioluokassa lauantaina tuloksena hienosti PN 1 SERT CACIB ROP. Jonka myötä Hillasta tuli Liettuan muotovalio sekä Kansainvälinen muotovalio!! Sunnuntaina sijoittui PN 2. Arvosteluista ei niinkään saanut selvää muuta kuin : Champion bitch ....

Hilla Liettuassa (c) Citykarhun
Hilla Liettuassa (c) Citykarhun
Hilla ryhmäkehässä (c) Citykarhun
-Samana viikonloppuna kun Hilla oli Liettuassa tyär Saaga oli Kuopion KV näyttelyssä. Hannu Talven tuomaroidessa, tuloksena JUN ERI 3 SA.

Saaga Kuopiossa (c) Sanna Parviainen
-Sunnuntaina 26.5. Rovaniemen seudun lappalaiskoirat järjesti mätsärin, mihin ilmoitin Napin pentuihin. Nappi sai punaisen nauhan, eikä sijoittunut.

-Milan (Lec. Hilmanni) kävi Drammenin KV näyttelyissä 1.-2.6. tuloksina molemmilta päiviltä EH.

Milan (c) Liv Vesterheim

Milan keskellä (c) Liv Vesterheim
Milan (c) Liv Vesterheim

-Nappi täytti 6.6. yhden vuoden! Onnea myös muille pentue-sisarruksille!

1v Nappi!
-Kemin ryhmänäyttelyyn oli ilmotettu hurja määrä lapinkoiria, 42kpl! Tähti niistä yhtenä. Tähti esiintyi avoimessaluokassa tuloksenaan AVO ERI 2 SA, tuomarina Hannu Talvi.

Tähti Kemissä (c) Minna M-M
-Kotkassa kansaivälisessä näyttelyssä Saaga kävi pokaamassa itselleen neljännen SERTin ollen myös PN4. Tuomarina Riitta Lahtovaara.

Saaga (c) Johanna H.
Saaga (c) Johanna H.
Saaga (c) Johanna H.
-Rovaniemen KV:hen oli ilmotettu Tähti ja Nappi. Nappi käyttäytyi hienosti mutta tuloksena silti JUN H. Tuomarina Rita Reyniers, Belgiasta. Tähti oli Annukka Paloheimon syynissä tuloksena AVO EH 1.

Nappi
Tähti
Iso Kiitos Minna-Marille että huoli Hillan mukaansa Liettuaan!
Kiitos myös Johannalle, joka jaksaa kiertää ja tuoda kauniin koiran esille! Ylpeänä katsellaa kohti tulevaisuutta. Kiitos myös Liville, Milanin viennistä! Kiitos Pia, kun esitit Napin Rovaniemellä, itse en olisi enään kyennyt!


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Misseilyä ympäri Suomea

Liperissä 7.4 Saagan tulos oli JUN ERI 2 SA PN 3 VA-SERT. Tuomarina oli Mari Lackman. Samaisessa näyttelyssä Tähden isä Shacal Renki-Poika oli ROP ja tuli FI S MVA:ksi! Saagan arvostelu:

Mittasuhteiltaan ja tyypiltään erinomainen. hyvä pää ja ilme. ikäisekseen tilava runko. hyväasentoiset raajat. erinomainen häntä. lupaava karvanlaatu. liikkuu hyvälä askelpituudella sivusta. kapeat takaliikkeet. erinomainen luonne.
-Mari Lackman
Saaga Liperissä (c) Sanna Parviainen

Mikkelissä Helatorstaina 9.5. Saaga JUN ERI 2 SA PN 2 VA-SERT. Tuomarina Kirsi Honkanen. Arvostelu:

 Hyvät mittasuhteet. Oikeanlaiset pään mittasuhteet. Hyvin kiinnittyneet korvat. Hyvä runko ja raajarakenne. Hyvät kulmaukset. Vapaat liikkeet. Erittäin hyvä askelpituus. Lupaava turkki. Miellyttävä käytös.
-Kirsi Honkanen

Saaga Mikkelissä (c) Minna Mielonen
Sodankylässä 18.5. Tuula Prattin tuomaroidessa Hilla the Mama oli valioluokan 2 ja paras narttu luokassa myöskin 2. ERI2 SA PN 2 Arvostelu:
Erinomainen narttu, oikein kaunis pää ja miellyttävä ilme. Hieno kaula ja ryhti. Tasapainoisesti kulmautunut, vankat raajat. Erinomainen rungon voimakkuus. Hieno raajakarvoitus. Oikein hyvät sivuliikkeet. Kaunis turkki.
-Tuula Pratt
 
Sulkavalla 18.5 Hannu Talven kehässä Saaga esiintyi junioriluokassa. Ja upeasti esiintyikin, tuloksena hienosti JUN ERI 1 SA PN 1 SERT ROP! Arvostelu:
Ihanne koko ja mittasuhteet. kaunisilmeinen pää, kauttaaltaan erinomainen rakenne, kaunis turkki ja häntä. Hyvä luonne ja liike. Ikäisekseen hyvin valmis juniori.
-Hannu Talvi
Saaga (c) Johanna Heinonen

Ens viikonloppuna Hilla lähtee Liettuaan, yrittämään viimeistä cacibia ja liettuan sertiä Minna-Marin ja Tikon kanssa. Saaga menee Kuopio KV:hen. Itse istun varmaan kotosalla ja odottelen innolla tuloksia. :)

 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Kuvia

Lecibsin Suventaika 4v
(c) Salla-Maaret Mäki

Lecibsin Suventaika 4v
(c) Salla-Maaret Mäki
Eerondaali Pandora 11kk
(c) Salla-Maaret Mäki

Eerondaali Pandora 11kk
(c) Salla-Maaret Mäki

perjantai 3. toukokuuta 2013

Pellon ryhmänäyttely

Pellon ryhmänäyttelyyn osallistui koko ryhmärämä.. Näyttely järjestettiin Rohki-hallilla. Kehät olivat sijoitettu osa sisälle ja osa hallin takapihalle. Lappalaiset arvosteltiin pihalla, tuomarina Mari Lackman. Kessut olivat sisällä Tuula Pratin tuomaroidessa.

Lappalaiset alkoivat heti 9.00 aamulla. Tulimme paikalle vähän jälkeen kahdeksan ja pystytimme teltan se varalta että sataa..ja satoihan siellä. Piha oli ihan kurainen ja kehä turhan kivinen. Näyttelyn päätteeksi jalat ja selkä olivat kipeät. Aamun harjailin Napin turkkia, kehä vasta puolen päivän jälkeen. Karvaa lähti mutta se ei näkynyt koirassa missään...sen sijaan maa oli harmaan karvanpeitossa.

Tähti esiintyi toista kertaa avoimessa luokassa metsästäen sertiä. Minnan kanssa esiintyminen sujui ja neiti sijoittui hienosti luokkansa 1. ERI:llä ja SA:lla. Hilla avasi tämän vuoden kehäilyt ollen ERI 2 SA. Paras narttu- kehässä oli Tähden ja Hillan lisäksi junnu-narttujen voittaja Jehnajan Metka ja Petäjämaan Varpu valioluokan ykkönen. Tähti sijoittui ensimmäistä kertaa PN 1 SERT, P. Varpu PN 2, J. Metka PN 3 VA-SERT ja Hilla kera laiskat liikkeet PN 4.

ROP-kehässä vastassa oli Rico, Jehnajan Kamfertti. Tähdelle ojennettiin ROP-ruusuke ja Rico oli VSP. Ryhmäkehässä oli yhtäaikaan myös FCI3-ryhmä. Tämän suuren joukon keskeltä Tähti pääsi jatkoo, sijoittuneiden joukkoon. Lopuksi tämä sijoitettiin RYP 4. Tuomarina oli Markku Kipinä. Upea päivä kerrassaan!

Nappi esiintyi junioriluokassa kahden Minejas-kasvatin kanssa Tuula Prattin kehässä. Nappi jaksoi seisoa uskomattoman hyvin ja pitkään mutta liikkeissä tuli hypittyä ja pompittua kuin pieni pentu. Tavote oli saada ERInomainen ja se saatiin. Ja hienosti vielä sijoituttiin luokan toiseksi. Napin tulos siis JUN ERI 2.

Arvosteluja kuvien kera:

Tähti:
VSP Jehnajan Kamfertti ROP Tähti
PN 1 SERT ROP RYP 4
2 v. Erinomaisen tyyppinen, kauniisti liikkuva narttu. Erinomainen pää ja ilme. Hyvä kalo ja hännänkaari. nartulle erinomaiset mittasuhteet. Hyväasentoiset raajat. Rodunomaiset kulmaukset. Hyvä karvan laatu.
AVO ERI 1 SA PN 1 ROP RYP 4



Hilla:
Hilla (c) Satu Valo
4v. Kauttaaltaan erinomaista tyyppiä edustava valio. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen ylälinja. Tilava runko. Tasapainoinen raajarakenne. Hyvä häntä. Erinomainen karvanlaatu. Rauhallinen käytös. Liikkuu hyvin. VAL ERI 2 SA PN 4

Nappi:

Nappi 10kk (c) Ida-Maria Mehtälä

Hyvin viehättäväilmeinen juniorinarttu. Kaunismuotoinen pää. Kauniit silmät ja korvat. Erinomainen kaula ja ryhti. Hyvä kompakti ylälinja. Riittävästi kulmautunut edestä, normaalisti takaa. Erinomainen raajaluusto. Hyvät joustavat liikkeet. Erittäin runsas pentuturkki, joka hieman hämää mittasuhteita antaen todellista matalaraajaisemman vaikutelman. Kauniisti kunnostettu turkki. Lyhyt häntä. JUN ERI 2

Näyttelyn yhteydessä oli järjestetty myös terveystarkastuksia. Tähti kävi polvitarkastukessa ja virallisessa sydänkuuntelussa. Polvet oli 0/0 ja sydämmestäkään ei kuulunut mitään normaalia poikkeavaa.

Näyttelyitä on suunniteltu vähän kaikille:

Hilla menee Sodankylän ryhmikseen harjoittelemaan ulkomaanmatkaansa varten. Tähti ja Nappi menevät Kemin RN ja Rovaniemen KV. Lisää suunnitellaan. Oman äitiysloman myötä Tähti kulkeekin kesän Minnan kanssa ja Nappi siellä sun täällä vähän kaikkien kanssa. Tähden pennutus-suunnitelmat etenevät kun terveyskin on kunnossa, uroksia kattellaan sillä silmällä. ;)

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ruovesi RN

Päivityksen tekeminen on vaan venyny ja venyny... Mutta nyt.

Pääsiäisenä oli Korpilahden ja Ruoveden näyttely. Korpilahdelle olin ilmoittanut Tähden ja Napin, mutta emme päässeet paikalle. Junan voimin matkustimme Seinäjoelle ja sieltä Ruovedelle maanantaina 1.4. Lapinkoiria oli ilmotettu paikalle 27 ja tuomarina oli Paavo Mattila.

Tähti esiintyi ensimmäistä kertaa avoimessaluokassa tuloksena hienosti ERI 1 SA PN 2 VA-SERT

Tähti 2v (c) Minna Mielonen
Arvostelu:
Erinomainen narttu. Kaunis ilme ja pää. Hieman kookkaat korvat. Erittäin hyvä runko ja luusto. Hyvä ylälinja. Kaunis turkki ja häntä. Liikkuu sivusta hyvin, ahtaasti takaa. Miellyttävä luonne.

Nappi esiintyi ensimäistä kertaa virallisissa kehissä. Kessuja oli ilmotettu 12 ja tuomarina oli Jari Fors. Ensikertailaisen tuloksena JUN EH arvotelulla:
Mittasuhteiltaa hieman pitä. Oikean muotoinen pää, pienet korvat, hyvä kaula ja selkä. Hyvä runko, oikea-asentoiset raajat, joskin takaraajat saisivat kulmautua selvemmin. Hyvä häntä. Voimakas turkki. Hieman lyhyt taka-askel, muuten hyvä kevyt liike. Luonne oikea.

Junassa, kuumuuss...
Ensi viikon lauantaina on Pellon ryhmänäyttely, mihin on ilmotettu yhteensä 40 suomenlapinkoiraa, joista kaksi on Tähti ja Hilla. Kessuja on ilmotettu 10 ja Nappi esiintyy junioriluokassa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Poroilua ja misseilyä

Saaga (Lec. Hillanuppu) tänään (24.3.) näyttelyssä Rautalammella JUN ERI 1 SA PN 1 SERT ROP RYP 3 Reino Korpelan arvostellessa. Ikää 1v 1kk.
Arvostelu:  Musta vaalein merkein. ihanne kokoinen, oikeat mittasuhteet. kaunisilmeinen nartun pää, sopiva rungon vahvuusaste, hyvä raajaluusto, samoin kulmaukset, hyvän laatuinen karva, oikeanasentoinen häntä, kevyt lennokas liike, hyvä esiintyjä.

Saaga RYP 3 (c) Johanna Heinonen
 Sillä välin kun tyttö on ollut misseilemässä, emä itse on ollut töissä. Hillan kanssa ollaan käyty nyt kolme kertaa Minnan luona paimentamassa poroja ja aina vain paremmin menee. Ekalla kerralla oltiin liinan nokassa ja toisella kerralla jo irti. Alkuvillit oltiin ilman korvia mutta myöhemmin korvat löytyi ja nyt kuunnellaan jo yskäsyäkin. Kuvat alla ekalta kerralta.
 
(c) Merja Soudunsaari

(c) Merja Soudunsaari

(c) Merja Soudunsaari

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Silmätarkki

Tänään 20.2. käytiin Pekka Hakalan eläinlääkäriasemalla Rovaniemellä silmä- ja polvitarkastuksessa Hillan ja Tähden kanssa. Tähden silmät olivat puhtaa ja kirkkaat, jotka todettiin terveiksi. Hillalle todettiin katarakta (ant.sut.s.) eli kaihi. Polvet tutkittiin 0/0 ja sai kehut vielä lihaksista.

Pentusuunnitelmista sen verran että Hillan osalta kaikki kaatui ja on luovuttava pikkuHilloista. Tähden suunnitelmat jatkuu...

tiistai 5. helmikuuta 2013

Raahe RN ja mätsäri Pello

Kävimme lauantaina 2.2. Raahessa ryhmänäyttelyssä. Mukana oli Tähti, joka esiintyi nuortenluokassa viimeistä kertaa tuloksena NUO ERI 3 SA. Tuomarina Pekka Teini.

Tähen arvostelu:
Erittäin kainispäinen, hyvin rakentunut ja upeasti käyttäytyvä narttu. Vahva kuono, hieno stoppi, hyvät korvat. Upea ?lapinporokoira? nartun ilme. Hyvä etuosa, samoin takaosa. Turkki kunnossa, myös raajoissa. Vaivaton liike. -Pekka Teini


Sunnuntaina 3.2. oli mätsäri Pellossa. Ilmoitin kolme koiraa, Tähen ja Hillan isoihin aikusiin ja Nappi esiintyi isoissa pennuissa. Ina-Lena esitti Tähen ja minä itse Hillan ja Napin. Kaikki saivat punaisen nauhan. Hilla oli PUN 3 ja Nappi PUN 3. Tähti ei sijottunut. Tuomarina oli Arne Enbuske.

Nappi 8kk (c) Niina Laamanen

torstai 31. tammikuuta 2013

Jalostuspäivät 2013, laatuaan ensimmäinen meille.

Tähti 27.1. (c) Teija Koponen
Lähdimme Minnan ja koirien Bilken ja Tähen kanssa Kuopioon Jalostuspäiville. Ohjelmassa oli lauantaina lukuisia luentoja ja muita koirajuttuja. Aamulla lauantaina oli Juha Kareksen luento Koirien jalostuksesta ja pennutuksesta. Luento oli mielenkiintoinen, mutta valitettavasti omien huonojen yöunien takia oli pakko mennä nukkumaan puolentunnin kuuntelun jälkeen.. Onneksi Minna kuitenkin "imi" kaiken ja kertoi sitten mulle.

Myöhemmin päivällä oli Lappalaiskoirien Workshop-lappalaiskoirien ulkomuodosta ja luonteesta. Tätä piti Tapio Kakko. Keskustelua tuli paljon ja aiheita oli useita; Kuten päänrakenne; kevyt alaleuka, otsapenger. Katoava paimennusvietti. Tämän jälkeen oli jalostustarkit Saara Sampakosken ja Petra Palukan pitämänä.

Sunnuntaina näyttely, joka pidettiin Sorsasalon raviradalla. Bilke esiintyi pentuluokassa pomppien. Tuloksena PEK 3. tuomarina oli Matti Palojärvi, joka kehoitti opettelemaan lisää hihnassa kävelyä. :) Tähti sai tulokseksi EH:n nuorteluokasta Marja Talvitien syynistä. Tähdellä oli kaunis pää ja ylilinja, mutta liian lyhyt häntä, isot silmät, ahdas takaa jne. Kaikesta huolimatta tyytyväisinä lähdimme ajelemaan kohti pohjoista heti rodun päätyttyä.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tulevaisuuden suunnitelmia sekä Nappia ja Tähteä

Uutta vuotta kulunut jo 13 päivää. Joulu ja vuoden vaihde meni rennosti. Raketteja ei pelännyt kumpikaan. Eilen kuvasimme Nappia ja Tähteä, tässä muutama:

Tähti 22kk (c) Minna M-M
Nappi 7kk (c) Minna M-M
 Tulevaisuuden suunnitelmia näyttelyiden osalta:

Kuopio 27.1. ilmotettu Tähti
Raahe 2.2 ilmotettu Tähti
Juuka 9.3. ilmotettu Nappi
Siilinjärvi 24.3. ilmotetaan aikakin Tähti
Vaasa 13.4. ilmotetaan Nappi, Tähti?, Hilla?
Tampere 4.5. ilmotettu Nappi

Muita suunnitelmia, kuten pentueita:

Hillalle sekä Tähdelle on suunniteltu pentuja. Hilla astutetaan mahdollisesti seuraavasta juoksusta ja Tähti syksyllä/keväällä 2014. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse atirroniemi@gmail.com